"lattiaan meni mittauksen mukaan 31-asteinen vesi"
ja pyynti oli sitäkin 3 astetta alempi eli 28 astetta.
Jos lattiassa siis kiertää 31 asteinen vesi ja silti viileää niin pyynti syystä tai toisesta saisi olla vielä kovempi (ulkoanturi rikki ehkä).
Jos taas se 31 asteinen vesi ei kiertänytkään lattiassa kuin osassa piirejä esim. huonetermarit rajoitti tai jakotukeissa toimilaitteet rikki niin siinä yksi mahdollinen syy. Tai sitten kiertovesipumppu ei toimi oikein.
Siinä oli jo aika monta ehdotusta, ja yksi niistä osui napakymppiin.
Oikea vastaus oli tosiaan, että lattialämmityksen kiertovesipumppu oli päättänyt tehdä lakon. Kun pumpun oven avasi, kaikki näytti ihan hyvältä. Ainoat vihjeet siitä, että jotain oli pielessä, olivat jonkinlainen koleuden tunne talossa ja sunttimoottorin raksahtelu, jota en sitäkään ensin meinannut huomata. Olin pitänyt kiertovesipumpun säädön kovimpien pakkasten ajan kolmosella ja aamulla kääntänyt sen taas kakkoselle. Jostain syystä pumppu oli tässä kohtaa päättänyt lakata käymästä. Muistan vielä ajatelleeni, että onpa tuo kakkosasento aika paljon hiljaisempi kuin kolmonen, mutta en silloin jäänyt sitä sen enempää miettimään. Täytyy sanoa, että kun sitten huomasin Oumanin näyttävän lattiaan menevälle vedelle korkeampaa lämpötilaa kuin mitä pyyntö oli, hetken aikaa löi tyhjää. Suntti raksahteli, kun se yritti mennä pienemmälle saadakseen lämpötilaa alemmas, vaikka se oli jo kokonaan kiinni. Se tuntui tarkoittavan, että lattiassa kiertäisi kolme astetta lämpimämpi vesi kuin mitä käyrän mukaan piti. Sehän voisi periaatteessa olla mahdollista, jos ulkona olisi äkkiä lauhtunut ja laatta ei olisi vielä ehtinyt jäähtyä, mutta ulkolämpötilakin oli pysynyt pitkään melkein samana.
No, kiertovesipumppu lähti iloisesti käymään kun sen käänsi taas kolmoselle. Menoveden näyttö putosi nopeaan tahtiin 25 asteeseen, ennen kuin suntti ehti mukaan, ja hetken päästä se asettui siihen mihin pitikin. Eli lattiaan ei missään vaiheessa oikeasti mennyt 31-asteista vettä, vaan putki oli anturin kohdalta vain lämmennyt siihen, kun vesi ei kiertänyt (tämä oli se juttu jota tuosta alkuperäisestä vihjeestä piti vähän editoida, kun alkuperäisen version saattoi lukea niin, että lattiaan tosiaan meni tuota 31-asteista vettä). Pumppu uudestaan kakkoselle, ja nyt se pelasi ihan hyvin siinäkin asennossa. En vieläkään tiedä mikä oli ongelmana, ehkä vipu ei vain ollut ihan tarkalleen oikealla kohdalla, tai jotakin. Hauskuutena tässä on se, että eipä ole varavastuksistakaan paljoa iloa, jos vesi ei kierrä lattiassa. Pöntössä on lämpöä yllin kyllin, mutta se ei liiku sieltä muualle taloon. Ollaan juuri lähdössä reissuun (talossa on varashälyttimet ja hälytys menee vartiointiliikkeeseen, sen varalta jos joku kotikäynteihin erikoistunut lukisi tätä

), ja jos olisin vaihtanut kiertovesipumpun asentoa päivää myöhemmin, meillä olisi voinut olla kylmä talo odottamassa kun tullaan takaisin. Tämä kertomus nyt vain tiedoksi kaikille jotka eivät ole osanneet ajatella että näinkin voisi käydä. Että jos ei muuten ole tarpeeksi huolenaiheita, voi reissussa ollessaan miettiä vaikka että mitenkähän sen kiertovesipumpun laita on, pitikös se vähän omituista ääntä viime viikolla, eihän vain ole laakerit vetelemässä viimeisiään?