Aloitetaanpa foorumiura tällaisella aiheella.
Olemme aloittamassa juuri rakennusprojektia ja lämmitysmuodoksi on - kuinka ollakaan - tulossa maalämpö. Pumpun merkkiä ei olla vielä valittu, mutta Lässä on vahva ehdokas olemassa olevien kontaktien takia.
Rakennettavan talon huoneistoala on 154 neliötä kahdessa kerroksessa ja lisäksi on tarkoitus lämmittää autotalli/varasto peruslämmölle 42 neliötä. Kuutiotilavuuksista ei ole vielä tietoa, kun talon piirustukset ovat juuri menossa arkkitehdin pöydälle. Arvioiden mukaan taloa varten tarvittaisiin 8kw ja kun autotalli/varasto lasketaan mukaan, niin 11kw kone taitaisi olla lähimpänä tarvittavaa lämmitystehoa.
Maalämpö tullaan ottamaan porakaivosta. Pohjavesi on pohjatutkimuksen mukaan vain metrin syvyydessä, joten tehollisia metrejä luulisi tulevan melko hyvin. Kallio tulee vastaan max 6 metrin syvyydessä ja kaivoa porataan varmaankin vähintään 180 metriä.
Kaveriksi olen suunnitellut lämminvesivaraajaa, jonka funktiona olisi ennen kaikkea varata lämpöä ja näin harventaa kompuran käynnistyskertoja sekä tehdä käyntikerroista pitempiä. Alakertaan valetaan lattialämpöputkisto normaalin kaavan mukaan betoniin, joten sinällään varauspintaa tullee riittävästi.
Lämminvesivaraaja tulisi näiltä näkymin olemaan 750-litrainen. Varaajan koolla ei ole meillä kovin suurta taloudellista merkitystä, kun sekin saadaan hankituksi kontaktien kautta edullisesti. Teknisen tilan tilavuus asettaa rajansa, eli 1000-litrainen varaaja olisi käytännössä ehdoton maksimi.
Toissapäivänä sain kuningasidean, mikä ratkaisevasti vaikuttaa haluuni hankkia varaaja lämpöpumpun kaveriksi. Meillä sauna sijaitsee aivan teknisen tilan vieressä ja maalämpöpumppu ja varaaja tulevat aivan seinän taakse kiukaaseen nähden. Kiukaaksi meillä on tulossa IKI Original Plus, johon on saatavilla suoraan IKIn valmistamana lämmönsiirrin vesipataa varten. Nyt ajatuksena olisi siis hyödyntää samaa mekanismia veden lämmittämiseksi varaajaan tehden näin pienen ekoteon itse maalämmön valinnan lisäksi.
750 litran varaaja takaa, ettei lämmin vesi lopu ainakaan kesken, mutta kiuaslämmitys varmistaisi, että isoakin kööriä voisi saunottaa todella ilman huolen häivää viileistä suihkuista suurellakaan vedenkulutuksella. Juuri tuo kiuaslämmitys osaltaan asettaa edellytykset riittävän isolle varaajalle, jottei vesi pääse kuumenemaan liikaa. Kiukaan lämmitysteho olisi kiertovesipumppua kiukaan lämmönkeruupiirissä hyödyntäen lonkalta heittäen 10kw/h, eli lämmitysteho olisi karkeasti 20kw per saunomiskerta.
Kuulostaako tällainen ideointi järkevältä? Vai keksittekö jotain järkeviä perusteluja idean hylkäämiseksi? Minua ainakin houkuttaisi todella hyödyntää ainakin vähäisessä määrin kiukaan tuottamaa hukkalämpöä ihan talon lämmitykseen, mikä toimisi samalla loogisena ja kestävänä perusteluna runsaalle saunomiselle.

Itse MLP:n mitoitukseen joutunemme pureutumaan jatkossa vielä tarkemmin, kunhan talon piirustukset ja laskelmat valmistuvat.