Vaara vaanii kaivovedessä

[geo_lampoa]

Moni varmasti taas näin kesän kynnyksellä suunnittelee kasteluveden ottamista maalämpökaivosta. Asiaa kannattaa harkita muutamaan kertaan ja pelkästään kasteluunkin käytettävä kaivovesi pitäisi aina tutkituttaa!

Meillä Limingassa suurella innolla järjestetty veden otto runsastuottoisesta kaivosta sai viime kesänä surkean päätöksen: Muutaman päivän jälkeen kastelun aloituksesta miltei kaikki kastellut kasvit alkoivat nuutua ja pudottaa lehtiä. Mm. uuden mansikkamaan taimista kuoli välittömästi n. puolet.



Syyksi paljastui kastelukäyttöön täysin sopimaton kaivovesi! Vaikka Liminka on meren rannalla, on perämeren vesi sinällään kasteluvedeksi sopivaa. Tässä tapauksessa kaivovesi oli suolaisempaa kuin valtamerien vesi. Eli syvällä porakaivossa voi vastassa olla melkoisia suolaesiintymiä.

[fraatti]

Olen kuullut että kaivoveden olisi hyvä lämmetä ja hapettua hetki ennen kastelua. Perusteita tuolle en tiennyt mutta katsoin mielenkiinnosta jotain talousveden raja-arvoja tuohon kuvaasi sekä jotain muita pätkiä mitä netistä löytyi. Joskus hiukan itsekin epäilin tuon soveltuvuutta kun eräällä tutulla oli hiukan haasteita nurmikkonsa kanssa ja sen kasteluun hän oli käyttänyt kanssa vettä maalämpökaivosta. Voi olla että tuossa oli kyse jostain muusta kuin tuon veden huonosta laadusta....

(kylmä vesi näköjään hidastaa kasvua, ei siitä muuta haittaa taida olla... )

taas hapesta ja miksi sitä tarvitaan:

Hengitys
Kasvit tuottavat happea, mutta myös tarvitsevat sitä omaan hengitykseensä. Prosessi on jotakuinkin vastakkainen yhteyttämiselle: kasvi hapettaa eli polttaa sokeria, josta se saa energiaa. Samalla vapautuu vettä ja hiilidioksidia. Palaminen on yhteyttämiseen nähden pientä, ja niinpä kasvit ovat siitä huolimatta hapen tuottajia. Koska kasveilta puuttuu hengitys- ja verenkiertoelimistö, huolehtii jokainen kasvin osa omasta hapensaannistaan. Happea kulkeutuu lähinnä ilmarakojen ja kuoren huokosten kautta kasvin sisään, jossa se kulkeutuu edelleen soluväleissä. Myös juuret ottavat happea maasta, jossa sitä yleensä on tarpeeksi. Vesikasvit sen sijaan saavat happea vain lehdillään; lehtiruotiin onkin usein kehittynyt erityinen ilmakäytävä, jota pitkin happi kulkeutuu aina juuriin asti.

Kloridia esiintyy pohjavesissä eritysiesti rannikkoalueilla, mutta myös sisämaasta löytyy vanhempien merenpohjien suolataskuja. Maanteiden suolaus saattaa lisätä veden kloridipitoisuutta erityisesti suurten valtateiden läheisyydessä.

Haitalliset aineet kasteluvedessä
Rauta on kasviravinne. Yksin esiintyessään hyödyllinen, mutta yhdessä bikarbonaatin kanssa heikentää kasvien kasvua. Rauta heikentää pistokkaiden juurtumista.
Kloori, kloridit ovat haitallisia kloorinaroille kasveille kuten perunalle, mansikalle ja kurkulle. Haitallista jos pitoisuus on yli 100 mg/l.

Suola. Meriveden käyttökelpoisuus riippuu sen suolapitoisuudesta ja kasvin suolansietokyvystä. Perämeren pohjukan vesi voi olla käyttökelpoista, merenkurkussa liian korkea pitoisuus. Mitä kuivempaa on, sitä varovaisempaa on suolaisen veden kanssa oltava.

Kastelutarve ja ajoitus
Tavallinen sadetusmäärä on 15-25 mm.
Sadetus mieluiten yöllä, jolloin haihdutus on pienintä.
Kastelua ei kylmällä vedellä (kylmyysshokki) vaan lämpimällä ja hapekkaalla. Vettä voi myös varastoida varastoaltaisiin
Sadevesi parasta kasteluun
Järvi-, lampi- ja jokivedet yleensä hyviä. Pohjavesi on heikompaa lämpötilan ja heikomman happipitoisuuden takia.

4. Onko veden kovuudella väliä?

Suomen maa- ja kallioperän läpi suodattuva vesi ei ole yhtä kovaa kuin vaikkapa Keski-Euroopan kalkkikivialueilta saatava vesi. Veden kovuudella tarkoitetaan veteen liuenneiden kalsium- ja magnesiumsuolojen määrää, mutta sillä ei ole kasvien kannalta suurta merkitystä. Suomessa veden kovuus vaihtelee alueittain paljon. Helsingin veden kovuus on kovuusasteina ilmaistuna 3 °dH, kun se Rauman alueella on 8 °dH ja esimerkiksi Saksassa yleensä yli 10 °dH. Kovan veden alueella saostuva kalkki voi tukkia ohuita kasteluletkuja ja suuttimia.

3. Uskaltaako merivettä käyttää?

Suomen rannikoiden merivettä voi käyttää tilapäisesti kasteluun, sillä veden suolapitoisuus on vain 0,6–0,7 prosenttia. Valtamerissä suolaa on 3,2–3,5 prosenttia. Meriveden jatkuva käyttö aiheuttaa maan suolaantumista, ja tällöin herkimpien kasvien, kuten perunan, porkkanan, sipulin ja marjakasvien, kasvu heikkenee. Parhaiten suolaisuutta kestävät hedelmäpuut, kaali, punajuuri ja ruohosipuli.

Kreikassa Argolidin tasangolla meriveden tunkeutumisesta johtuva liiallisen kloridin aiheuttama toksisuus näkyy lehtien kellastumisena ja lehtikatona; porakaivot ovat kuivuneet tai ne on hylätty liiallisen suolapitoisuuden vuoksi;

3.3.1 Kasteluveden laatu
Kasteluvedessä ei saa olla ihmiselle tai kasveille haitallisia aineita, eikä se saa tukkia tai syövyttää kastelujärjestelmiä. Parasta kasteluvettä olisi hapekas, humukseton järvi- tai
jokivesi. Veden laatua seurataan raakavesianalyysillä, jossa määritetään veden johtokyky, alkaliteetti bikarbonaatteina, kaliumpermanganaatin kulutus, typpi, fosfori, kalium, kalsium, magnesium, rikki, kloridi, rauta, boori, kupari, mangaani, sinkki, natrium, pii sekä mahdollisesti fluori. Näytettä varten lasketaan puoli litraa tasalämpöistä vettä puhtaaseen pulloon. (Partanen 1994, 50–51.; Alainen.)
Kasteluvedessä voivat aiheuttaa ongelmia kasveille suuret suolapitoisuudet ja humus. Kasvua haittaavat eniten veden kloridi-, natrium-, sulfaatti- ja boraattipitoisuudet. Kokonaissuolapitoisuus
saadaan selville huomioimalla kaikki kasteluveden sisältämät suolat. Kasvit jaotellaan suolankeston mukaan viiteen ryhmään hyvin herkistä kasveista (kokonaissuolapitoisuus enintään 100 mg/l) suolaa sietäviin kasveihin (kokonaissuolapitoisuus enintään 800 mg/l). Salaatti kuuluu vähemmän herkkiin kasveihin (kokonaissuolapitoisuus enintään 600 mg/l). Kasteluveden mukana tuleva humus sisältää eläviä mikro-organismeja, jotka kuluttavat happea, mistä voi seurata hapenpuutetta. Pieneliöt voivat ottaa happea myös nitraattitypestä (NO3) ja muuttaa sitä vahingolliseksi nitriitiksi (NO2). (Partanen 1994, 51–52.)

Määritysraja (Limit of quantification, LOQ):. ○ Pienin pitoisuus, jolla voidaan luotettavasti määrittää lukuarvo tutkittavan yhdisteen pitoisuudelle.

[fraatti]

Tuolle happipitoisuuden alhaisuuteen en kyllä ne perusteita ainakaan näille seuduilla.. Taitaa olla enemmänkin paikasta kiinni kuten jälkimmäinen teksti antaa ymmärtää...

Järvivesi:

Pohjavesi:

Mikä vaikuttaa pohjaveden laatuun? (KK 1)
Pohjaveden laatuun vaikuttavat maa- ja kallioperän laatu ja rakenne, pohjaveden virtausolot sekä ihmisen toiminta. Esimerkiksi maanteiden suolaus, peltojen lannoitus ja puutteellinen jätevesien käsittely voivat pilata pohjaveden laajaltakin alueelta. Kalliopohjaveden laatuun vaikuttavat lisäksi kallioperän kivilaji, rakoilu ja maapeitteen paksuus. Pohjavesi on laadultaan parasta maakerroksissa ja kallioperässä, joissa veteen on liuennut happea. Parhaita pohjavesialueita ovat hiekasta ja sorasta koostuvat harjut ja rantakerrostumat sekä löyhärakenteiset hiekkaiset moreenimuodostumat. Tiiviiden maakerrosten kuten saven alla pohjavesi on usein hapetonta sekä rauta- ja mangaanipitoista. Myös syvällä sijaitseva kalliopohjavesi on usein
vähähappista ja sisältää runsaasti kallioperästä liuenneita metalleja ja suoloja.

Onko rengaskaivon ja kallioporakaivon veden laadussa eroja? (KK 66)
Kallioporakaivoon tulee sellaista vettä, joka on ollut pitkään kallio- ja kiviaineksen kanssa kosketuksissa ja sisältää siten enemmän liuenneita aineita kuin maaperästä rengaskaivoon tuleva vesi. Yli 100 metrin syvyisissä kallioporakaivoissa riski saada huonoa vettä kasvaa mineraaliaineksesta liuenneiden aineiden takia. Syvien kallioporakaivojen vähähappinen vesi voi sisältää enemmän rautaa ja mangaania kuin rengaskaivojen vesi. Alueilla, joilla pohjavedessä on radonia, fluoridia tai arseenia, pitoisuudet ovat korkeampia kallioporakaivoissa kuin rengaskaivoissa. Meren rannikolla kallioporakaivojen vesi voi olla joskus suolaista.
Pohjaveden pH on syvällä kallioperässä korkeampi kuin lähempänä pintaa. Rengaskaivojen pH on yleensä noin 6,2 - 6,6, kallioporakaivojen usein yli 7.

Onko pohjaveden laadussa eroja eri puolilla Suomea? (KK 2)
Pohjavesi ei ole jakautunut tasaisesti, vaan sen laatu ja määrä vaihtelevat alueittain. Rautaa ja mangaania esiintyy maaperässä kautta Suomen, mutta erityisesti Keski-Pohjanmaalla ja
Lounais-Suomen rannikkoalueella niiden pitoisuudet ovat pohjavesissä korkeita. Pohjanmaan ja Lounais-Suomen rannikkoalueilla sekä Loviisan seudulla on alunamaita, joiden pohjavedessä on enemmän sulfaattia kuin muualla Suomessa. Sulfaattipitoisuudet eivät kuitenkaan yleensä ylitä kaivovedelle annettua raja-arvoa.
Kaakkois- ja Lounais-Suomen rapakivialueella pohjaveden fluoridipitoisuudet voivat olla korkeita. Näillä alueilla voidaan joutua rajoittamaan vedenkäyttöä fluoridin takia. Rannikolla varsinkin kallioporakaivoissa meriveden suolaisuus voi haitata tai joskus jopa estää kaivoveden käytön liiallisen kloridipitoisuuden vuoksi. Rannikkoseuduilla vesi on usein myös kovempaa kuin sisämaassa. Myös Savossa on tällaisia kovemman veden alueita. Kovalla vedellä tarkoitetaan sitä, että vedessä on runsaasti kalsiumia tai magnesiumia.
Arseenipitoisuudet ovat paikoin korkeita mm. Hämeessä ja Lounais-Suomen saaristossa. Kallioporakaivovesien kohonneet radonpitoisuudet ja muiden radioaktiivisten aineiden pitoisuudet
löytyvät yleensä graniittisten kivien alueilta, erityisesti Etelä-Suomesta sekä joiltain alueilta KeskiSuomesta. Mustaliuskealueilla kallioperä sisältää paikoin helposti rapautuvia kiisumineraaleja, minkä vuoksi raskasmetallien, kuten arseenin ja nikkelin, pitoisuudet pohjavedessä voivat olla korkeita.

[Nopostan]

Kokemuksia on porakaivoveden käytöstä aika pitkään. Ensimmäinen kaivo joskus 60luvulla ja toinen tehty 2010. Raakavesi analyysejä vuodesta 80 tehty noin 3 vuoden välein...

Meillä lähin valtatie jota suolataan on about 500m päässä. Kuitenkin kaivossa on vuodesta 80 lähtien kloridin määrä noussut arvosta 19mg/l arvoon 79 mg/l vuonna 2010 jolloin päädyimme hankkimaan käänteisomoosi laitteen. Ei nimittäin tee hyvää kasveille kun kloridi on noin korkea. Myös mangaania ja rautaa on reippaasti. Nykyisin vesi menee ensin aktiivihiili- ja hiekkasuodattimen läpi käänteisosmoosilaitteelle jotta saadaan suolat ja muut poies.

Kylmäshokki ei kyllä kasveja tapa, ympäri vuoden kastelemme porakaivovedellä. Enemmäkin se on nuo vedessa olevat haitta-aineet.

Käänteisosmoosin ainoa huono puoli on "hukkavesi", sitä tulee aika reippaasti. Meidän koneen maks tuotto on 1.8m3 tunnissa ns. nollavettä (millisiemens 0.0) mutta silloin menisi 2.4m3 vettä "hukkaan". Säädimme tuottoa niin että ohi juoksutusta on noin 30% joten lopputuotoksen millisiemens on 0.3 ja "hukkaan" menee enää noin 1.5m3 tunnissa. "hukkaan" sen takia että otamme tuon talteen ja siinä se millisiemens on luokkaa 1.2 ja käytämme sen hiekkateiden pölynsidontaan .

Juoksevassa vedessä ja kylmässä on happipitoisuus hyvä. Mitä pidempään vesi seisoo niin sitä vähemmän siinä on happea. Vesiviljelyssä tämän huomaan hyvin nopeasti . Juuristo kuolee äkkiä jos vesi seisoo.

PS. joku taisikin kysellä jossain vaiheessa miten poistaa suoloja. Käänteisosmoosi taitaa olla ainoa varteenotettava keino.