No niin...jospa nyt ehtisin aloitella tätä threadia. Koitan tähän kirjailla käyttökokemuksia vuoden ajan tuosta pannuhuoneessa pöhisevästä Nibestä.
Ihan ensinnä mieleen tulee koko ostoprosessin hankaluus. Tarjouksia saa halultessaan niin pahissti mutta ainakana itselläni ei ollut kovinkaan hyvää hajua siitä, mitä eroa niissä nyt on ja mitä itse asiassa tarvitsen. Koko prosessi itselläni ensimmäisestä tarjouksesta siihen, kun asennus oli tehty kesti toukokuulta marraskuun 20. päivään. Repikää siitä

Oli kaivon syvyyttä, oli erilaisia pumppuja, oli eritehoisia pumppuja oli manttelivaraajaa ja kierukkaa...sitä sun tätä. Mutta kun aikansa jaksoi lukea ja kysellä tyhmiä, ainakin jonkilainen varmuus itselleni tuli siitä, että noin suurinpiirtein tiedän, mitä olen tekemässä. Lähtökohtaisesti "avaimet käteen" ja "riittävän syvä kaivo" oli ne lähtökohdat. Lähes kaikki myyjät kaupittelivat ensin meille 180m ja allekin olevia kaivoja, pumppujen koot oli 8kW luokkaa. Erikseen pyytämällä sain suuremman systeemin tarjouksen.
Lopulta Nibeen päädyin omasta mielestäni hyvin perustein....pohjoismaalainen, iso ja pitkään alalla toiminut toimittaja jolla on stabiloitunut maahantuojaorganisaatio. Saksalaisiakin olisi ollut mutta niissä itseäni arvelutti se, onko ne nyt tänne meidän kaivoille tehtyjä systeemeitä kun täällä tykkää olla kylmempi. Hyvä tai huono peruste mutta noilla mentiin.
Huomionarvoisia asioita selvittää itselle kun on tätä hommaa aloittamassa...paljonko sitä energiaa OIKEASTI on kulunut. Mielummin usean vuoden ajalta. Jos olet juuri ostanu talon...enpä ihan ensimäiseksi alkaisi tähän hommaan ellei myyjä ole kaveri. Myyntipuheissa noita öljynkulutuksia kaunistellaan kohtuu rajusti. Itse tiesin litralleen paljonko löpöä oli palanut 2008-2014 välillä vuosittain joten osasin antaa myyjille oikeita lukemia. Sitten tietysti lämpimän käyttöveden käyttötarpeet on hyvä ymmärtää. Jos on tarvetta ohjata useampia piirejä (lattia + patteri tai lattia ja vähän viileämpi lattia) on tuo hyvä ottaa puheeksi heti alkuun, toki sillä kaneetilla, että tuon erillisohjauksen hinta on hyvin eritelty.
Myyjät tunkee kaikenlaista teknistä dataa kurkusta alas. Kaikki varmasti osimoilleen oikeaa mutta kuinka relevanttia tieto on on hyvä miettiä. Koko maalämpö on minusta keskiarvojen kanssa pelaamista. Muuttujia on paljon ja kaikki vaikuttaa about kaikkeen. Se, onko laiteen COP 4.79 vai 5.03 on minusta itsestäni herttisen yhdentekevää koska loppujen lopuksi COP on mitä on. Ja siihen tulee vaikuttamaan tuhat asiaa joten mitä lopulta saat noista koneista on eri asia mitä ne teoreettisesti edustavat. Kaikkiaan uskon, että viiden isoimman markkinoilla olevan valmistajan vehkeillä tulee hyvä kunhan on suuniteltu oikein.
Jatketaan tästä
