Ja nuo kaivot oli kyllä täytetty betoniitilla.
Each borehole was grouted with a mixture of river sand and bentonite
Kyllä, kaivoissa oli
bentoniittisaven ja "jokihiekan" sekoitetta täyteaineena.
Suomessa sitä ei käytetä ja edelleenkin yhtenä syynä siihen on, että täytemassaa ei tarvita on tuo kallioperämme alempi lämpötila.
Kalliostamme ei voida imeä niin suuria lämpömääriä, kuin on mahdollista vaillapa Keski-Euroopassa ja Kiinassa.
Keräimen ja kaivon muodostamalla termisellä vastuksella ei ole ratkaisevan suurta merkitystä, kun kallioperän lämpövaranto on varsinainen heikoin lenkki.
Jokaisen lämpökaivon ympärille muodostuu lämmönkeruualue,
joka on tylpempi puoli alaspäin pystyyn asetetun, hoikentunutta kananmunan muotoa muistuttava alue porareiän ympärillä.
Alue ei suinkaan ole selvärajainen. Porareiän lähiseinämistä saadaan otettua eniten lämpöä ja etäisyyden kasvaessa saanto vähenee.
Tässä alla kuva, joka yrittää kuvata energian keruun vaikutusta porauksen lähiympäristön kallioperän lämpötilaan.
Kuvasta näkyy, että lämpöä saadaan sivusuunnassa vain suhteellisen läheltä, siksi on mentävä syvemmälle.
GTK:n tutkija Nina Leppäharju on tehnyt asiasta hyvän havaintokuvan
tähän PDF -esitelmäänsä sivulle #32.
Tekijänoikeussyistä en uskalla suoraan laittaa sitä tähän tekstiin, mutta voitte avata tuon tiedoston ja katsoa kuvaa siellä.
Siinä on kaksi erilaisella kuormitusasteella (keskikuorma = 10 W/m ja 15 W/m) kuvattua tapausta.
Pienemmällä termisellä vastuksella saadaan aluetta vähän leveämmäksi, mutta siellä tulee useinkin vastaan toinen kaivo.
Näin on varsinkin monen kaivon energiakentässä.
Siksi ainoa järkevä suunta on mennä syvemmälle peruskallioon, alaspäin 300 metriin tai sitäkin syvemmälle.
