Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.  (Luettu 2468 kertaa)

Poissa Ukko

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 7
  • Maalämpöfoorumi
Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« : 06.03.18 - klo:15:29 »
Terve kaikille,

Vuosia erinomaista palstaa sivusta seuranneena, ajattelin kertoa oman, aikaa vieneen tarinan. Tarina on pitkä, vaikkakin paikoin typistetty. Se ei sisällä mullistavia juonikäänteitä eikä mitään muutakaan dramatiikkaa. Tai ei tää kai ole tarina, sillä eivätkö ne ole fiktiivisiä? Tämä kaikki on totta.

Ja näin kaikki sai alkunsa.

Ostimme loppuvuodesta -13 vanhan, vuonna -48 rakennetun rintamamiestalon. Talossa oli alkujaan ollut kaksi erillistä asuntoa, jotka myyjän toimesta yhdistetty -96 yhdeksi asunnoksi. Ostopäätöstä mietittäessä, suuri painoarvo oli vuonna -09 asennetulla, kohtalaisen tuoreella, huolettomalla ja edullisella maalämpöjärjestelmällä, kuten niitä edelleen markkinoidaan. Jos kiinteistö olisi edelleen ollut öljylämmitteinen, kauppoja tuskin olisi syntynyt.

Historia tietää sivujuonena kertoa, että alkujaan talo on lämmennyt hiili/koksi kattilalla, joka hiililaareineen on edelleen toisessa pannuhuoneessa. (Tarviiko joku?) Tämä on lämmittänyt molemmat asunnot. Talon on rakentaneet ja asuttaneet veljekset, jotka ovat menneet naimisiin sisrusten kanssa. Lopun saattaa arvata. Asukit riitautuneet keskenään niin pahasti, että lämmitys on pitänyt kahdentaa. Samassa rytäkässä siirrytty öljylämmitykseen. Kaikkea on kaksi: öljysäiliöitä, pannuhuoneita, ulkorappusia, pihasaunoja. Kiineistön myyjän toimesta siirrytty vain yhteen öljyjärjestelmään, ja myöhemmin siis maalämpöön.

Avaimet saatiin maaliskuun alussa 2014. Tehtiin sisällä pientä remonttia. Sähkön toimittajaa vaihdoin maaliskuun puolivälissä. Tuli kahden viikon lasku edelliseltä sähkön myyjältä. 1133 kWh. Tähän havahduin. Mitä? Talossa ei asuttu, ei pyykätty, tehty ruokaa, ei lämmitetty autoa tai sähkösaunaa, lattialämmöt pois päältä. Päällä vaan edullinen maalämpö ja satunnaisesti valoja ja sähkötyökaluja. Oli kevät ja lämpimät ilmat. Soitin tutulle sähkömiehelle, ja kyselin mahdollista vikaa etäluettavassa sähkömittarissa. Epäili mittarin toimivan ok, joka sittemmin osoittautui oikeaksi arvaukseksi.

Tästä sitten lähdettiin selvittämään, että mikä vie kahdessa viikossa sähköä 3kw 24/7. Syy löytyi arvatenkin helposti pannuhuoneesta. Siellä se rouskutti energiaa, verkosta ja maasta, tasaisesti molemmista. Kellarissa oli töissä 8 kw pumppu ja sillä seuranaan 180l lkv-varaaja. Olin nämä toki aikaisemminkin nähnyt, ja silloin tietämättömänä ajatellut, että toimii, tuvassa on lämmin. Huoletonta maalämpöä. Pihalla 150m kaivo jossa 3m putkea ja vesi putken alapäässä. Mitoitus ja sopimuspaperit sain onneksi talon mukana.

Alkoi tutustuminen ja opiskelu maalämmön ihmeelliseen maailmaan, suurimmilta osin tämän foorumin kautta. Tieto lisää tuskaa. Pian kävi itselle selväksi, että laitteisto on vääjäämättä liian pieni ko. kiinteistöön. Otin yhteyttä kiinteistön myyjään, ja reklamoin asiasta laitteiston myyjälle/asentajalle. Vastaanotto ei ollut kovin lämmin, kummallakaan. Lukuisia sähköposteja ja puheluita sinne<->tänne. Sähkölaitos, öljyfirma, kuluttajaviranomainen etc. Elettiin toukokuuta 2014 ja mlp-myyjä kävi asentamassa pumpulle oman sähkönkulutusmittarin, ja toteamassa, että laitteessa on tuplatunnit ikään/mitoitukseen nähden. Seurataan kulutusta vuosi ja katsotaan sitten jatkoa.

Ei. Ei s.....a seurata, vaan tehdään jotain! Eihän tää voi olla näin, eihän? Tehkään nyt jotain! Kesä edessä ja hyvä aika hoitaa homma kuntoon/eteenpäin. Ja tietäähän sen; - Joo, ei oo paikalla, on kesälomilla. Soittele myöhemmin. Kuulemiin. Lukemattomia (määrällisesti) sähköposteja ja laskentaa vanhoista kulutuksista (öljy/sähkö) ja muuta selvittelyä. Vähän tais jo omat hanskat kesän mittaan tipahtaa, kun mitään ei tapahdu. Tosin, ei mennyt myös sähköä. Tuli syksy ja lämmityskausi. Asia alkoi olla taas tapetilla. Myyjä kävi monien patistelujen jälkeen asentamassa energianseurantamittarin, Multical 402.
- Ota lukemia ylös, niin katsellaan sitten. Hienoa! Jotain tapahtuu! Kelit viileni ja tietämys laitteistosta lisääntyi. Tuli ekat pienet parin asteen pakkaset, ja lisälämmöt rapsahti päälle. Mitä, jos siinä onkin vaan säädöt hukassa? Yritin saada tilannetta säädöillä paremmaksi, mutta ei onnistunut.

Seurattiin vuosi, toinenkin, ruutuvihko alkoi jo täyttymään. Olin jo melko väsynyt koko hommaan ja valmis luovuttamaan. Kaikki luikertelee vastuustaan, kuka mihinkin vedoten. Soittelin lakimiehille, ja kyselin neuvoja. Neuvoja yhtä paljon kun vastaajia. Otin yhteyksiä eri maalämpöfirmoihin ja pyysin mitoituslaskelmia samoilla spekseillä, kuin tuolle käytössä olleelle laitteelle oli aikanaan tehty. Leikin ummikkoa öljylämmittäjää ja esitin siirtyväni öljystä maalämpöön. Moni toimittaja olisi halunnut tulla ensin käymään ja tutustumaan paikan päälle, mutta enhän voinut niitä tänne päästää, näkisivät nykyisen. Myös täältä foorumilta sain laskelman, kiitos siitä, ja anteeksi. Hajontaa mitoituksessa oli, useat tahot eivät uskoneet entiseen öljynkulutukseen. Yksi tarjosi 8 kw pumppua, muut sen yli. Kaivoja kaikenlaisia.

Maksoin kiltisti suuria sähkölaskuja, kuten suorasähkölämmittäjän kuuluukin. Tammikuussa 2016 koko kiinteistön sähkönkulutus 5555 kWh. Lämpöä sisällä pahimmilla pakkasilla +16. Lapsiperheessä sähköä kuluu, pyykkimyllyt, tiskikoneet, hella ja muut härpäkkeet huutaa, mutta silti. Aikaa vierähti pannuhuoneessa ihmetellessä,lämmitellessä ja lukemia tuijottaessa. Tuli kevät, kesä,syksy ja talvi. Ei kiinnosta. Olkoon. Kestää minkä kestää.

Sitten jotenkin pontevoiduin. Lukemia on. Lähetänkö koko ruutuvihkon laitteistotoimittajalle analysoitavaksi? Luvut exeliin laskentakaavoineen ja laitetoimittajalle. Itsehän en niistä mitään ymmärrä, muuta kuin sen että energiaa tulee ja menee. Asentajataho tutki lukuja ja myönsi viimein erheensä.  Yhteydenotto kiinteistön myyjään, jolla myös intressi asiaan liian suurina lupauksina ja maksettuina sähköinä. Yhdessä uusi reklamaatio laitetoimittajalle kaikkine selvityksineen, vaateineen, liitteineen ja viittauksineen kuluttajasuojaan. Sitten alkoi tapahtumaan ja rattaat pyörimään, vaikkakin hitaasti. Toimittaja laskeskeli uuden mitoituksen ja esitti sille pari eri vaihtoehtoa. Valitsin suuremman. Viime syksynä homma alkoi edetä. Porattiin toinen 150m kaivo pihamaalle. Lokakuun alussa asennettiin uusi 13 kw pumppu ja sille kaveriksi 200l puskuri.

Kun vanha 8 kw laite kannettiin ulos, tuntilaskureissa seuraavat lukemat:
Lämpöpumppu: 40056h
Lisälämpö1: 7203h
Lisälämpö2: 2254h
Käyttövesi: 3358h

Tarkoitus ei ole ollut maksattaa tätä hommaa kenelläkään ulkopuolisella, eikä näin tapahtunutkaan. Kotitalousvähennyksen ja vanhan laitteen myynnin jälkeen oma summa varsin kohtuullinen. Jokainen kantoi lopulta vastuunsa ja tuli asiassa reilusti vastaan. Kehut siitä toimittajalle. Oma tahtotila (vaikkakin välillä oli koetuksella),oli saattaa asia kuntoon ja vastaamaan sitä, mitä sen tulisi olla. Nyt on takki tyhjä ja huojentenut olo, kun asia on kunnossa.

No, jotakin saattaa tietenkin kiinnostaa, mitä kulutus on nykyisellä järjestelmällä?
Luvut sähkön kokonaiskulutusesta.  (vertailu edellisen vuoden samaan kuuhun)
Laite asennettu 06.11.2017.

Marraskuu: -38,6%
Joulukuu: -37,4%
Tammikuu: -33,9%
Helmikuu: -8,9%

Taloussähkön käytön tottumuksia ei ole muutettu mitenkään, ero johtuu siis vain pumpun uusimisesta. Välikeleillä näyttää tulevan huima parannus. Viimeisimmillä pakkasilla sisällä lämmintä +20 vs. aikaisempi +16.

Toivottavasti ylläoleva kertomus voi olla esimerkkinä tuleville maalämmittäjille ja herättää keskustelua.

Ja mainitaan vielä, että talon eristeet, ikkunat ja ilmanvaihto ovat edelleen samat, kuin 2009 mitoitetulla ja asennetulla 8 kw järjestelmällä. Purua, painovoimaa ja 39 ruutua kaksilasisia.

Nyt on sitten aika ryhtyä hakemaan laitteeseen oikeita asetuksia ja optimointia, nyt siihen on mahdollisuus ja haluja. Siitä sitten jatkossa merkkikohtaisessa keskustelussa. Energiaseurannalle ja asetusten vaikutuksille on olemassa hyvät mittalaitteet vanhan pumpun jäämistönä.


RMT ~220m2, patterit, rv-48.
DHP-L Opti Pro+13, 200l puskuri, 180l lkv, 2x150m(2x147m-09/-17)
Multical 402, kWh-mittari ja 2xGeo Solo II

Poissa tomppeli

  • Yleismoderaattori
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 5 508
  • Vanha pieru!
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #1 : 06.03.18 - klo:16:01 »
Olipa hyvä, että asia päätyi lopulta näin.
Laskelmaa tehdessäni, en tiennyt tilanteestasi.
Laskelma on täällä foorumilla.
Se löytyi myös arkistostani ja siinä päädyin 12 kW -tehoiseen lämmityslaitteeseen ja 231 aktiivimetrin syvyiseen lämpökaivoon.
Kiitos kertomuksestasi.
On varmaan opiksi monelle tätä palstaa lukevalle.

Poissa Ukko

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 7
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #2 : 06.03.18 - klo:16:38 »
Jep. Loppu hyvin, tai ainakin paremmin kuin lähtötilanne. Laskelmaa pyytäessäni en tietenkään voinut antaa enempää tietoja, kuin mitä alkuperäisessä laskelmassa oli ollut. Muuten ne eivät olisi olleet vertailukelpoisia. No, laskentamallit/ohjelmat/kaavat ovat varmaan myös kehittyneet tarkemmiksi ajan saatossa kun kokemusperäistä tietoa on saatu toteutuneista järjestelmistä. Aika näyttää, miten nykyinen kokoonpano tulee täyttämään suuren purulaatikon energiatarpeen.
RMT ~220m2, patterit, rv-48.
DHP-L Opti Pro+13, 200l puskuri, 180l lkv, 2x150m(2x147m-09/-17)
Multical 402, kWh-mittari ja 2xGeo Solo II

Poissa fraatti

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 3 694
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #3 : 06.03.18 - klo:17:00 »
Oletko lukenut tämän?

http://www.maalampofoorumi.fi/index.php?topic=7560.msg100845#msg100845

Pääasia kuitenkin että kaikki on nyt hyvin ja talo vihdoin lämpiää edullisesti. Tämä toiminee hyvänä esimerkkinä siitä miten huonosti asiat voi mitoituksen osalta mennä. Halvin tarjous on harvoin vastaava kuin kalliimpi...
Viessmann Vitocal 333-G, 180m kaivo
171m2/500m3 talo + 70m2/200m3 talousrakennus
Kokonaissähkö n 10000kWh(MLP n 5500kWh, IV-kone n 700kWh)

Poissa Ukko

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 7
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #4 : 06.03.18 - klo:17:13 »
Kyllä, olen tohon artikkeliin/tapaukseen törmännyt. Toihan se oli meilläkin viimeisenä mielessä, että viedään asia tarvittaessa niin pitkälle, kuin rahkeet riittää. Onneksi siihen ei tarvinnut ryhtyä, vaan asia saatiin sopimalla kuntoon. Lopulta, siinä prosessissa olisi kulunut niin pitkä aika ja euroja palanut, että se ei olisi ollut enään kenellekkään hyödyksi. Ja päätös olisi silti saattanut olla ihan mitä tahansa. Parempi "laiha sopu, kuin lihava riita".
RMT ~220m2, patterit, rv-48.
DHP-L Opti Pro+13, 200l puskuri, 180l lkv, 2x150m(2x147m-09/-17)
Multical 402, kWh-mittari ja 2xGeo Solo II

Poissa sundanic

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 146
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #5 : 06.03.18 - klo:17:45 »
Seuraavat investoinnit kannatta tehdä ikkunoihin.  Itsellä oli samanlaiset ikkunat 10 kpl 160x120  kolmikertaiset 70 luvun "lämpölasit.  Mittasin -20 asteessa sisämmäisen lasin lämptilan ihan teippaamalla siihen tuollaisen jääkaappimittarin.  Mittari näytti +9 astetta.    Sitten pyydettiin ensin tarjoukset 5 eri ikkunantoimittajalta niistä päädyttin ei suinkaan halvimpaan vaan vertailussa keskihintaiseen.   Tiivi-mies tuli käynnille ja kuunneltiin
myyntipuhe.  Puheessa kehuttiin eristystehoa,  kuulemma tuplasti parempi kuin niissa 40v vanhoissa.  Sanoin että olin mitannut nykyisten ikkunoiden  eritystehon ja että jos nuo puheet ei pidä paikkaansa niin saa tulla hakemaan ikkunat poies :) .  Noh ikkunat tuli vaihdettua ja seuraava talvi. Pakkasta -20 sama mittari ikkunaan ja kas vain sisemmän ikkunan lämpötila oli +16 eli melkein tuplat.  Sitä voi miettiä miten nopeasti nuo ikkunat ovat maksaneet ittensä takaisin.  Vanhoissa ikkunoissa ei tullut mieleenkään seisoa paljain jaloin ikkunan vieressä kun ulkona oli reilusti pakkasta., sen verran tuli kylmää alas.   Nyt ei edes oikeen huomaa että seisot ikkuna vieressä samoilla keleillä.   Vajaa kymppitonni niihin upposi mutta ei turhaan.
IVT C7 vuodesta 2004
220m2 Rintsikka-tupa,
30m3 uima-allas.

Online
http://www.husdata.se/pop_pulse.asp?ID_User=84&DS=0&View=Pulse

Poissa tomppeli

  • Yleismoderaattori
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 5 508
  • Vanha pieru!
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #6 : 06.03.18 - klo:18:20 »
Ikkunoiden kautta tapahtuu 1970 -luvun talossa, jossa 2 lasiset "lämpöikkunat" noin 30 % koko talon lämpöhäviöistä.

Poissa Ukko

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 7
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #7 : 07.03.18 - klo:07:37 »
Ikkunoita on mietitty, mutta taidetaan pitäytyä nykyisissä. Muuttaa mielestäni liikaa talon ulkonäköä ja tunnelmaa, perinne höperöitä kun ollaan. Ja paljonko samalla rahalla ostaa sähköä jonka ikkunat nyt energiana hukkaa? Jos käyttää edellämainittua hinnoittelua ikkunoiden hinnassa, niin en näe sille investoinnille oikein kannattavuutta. Ulkopuitteiden kunnostusprojekti orastavasti jo käynnissä. Lasien vaihtoa myös funtsailtu. Syksyllä menee päivä liimapaperinen laittoon ja keväällä sama homma toiseen suuntaan. Haluaa mokoma pestä myös ikkunoiden sisäpinnat. Onhan tossa oma jumppa, mutta ehkä sen kestää. Yläpohja hukkaa varmasti myös lämpöä mukavasti, kahden vaiheilla lisäeristämisen suhteen...
RMT ~220m2, patterit, rv-48.
DHP-L Opti Pro+13, 200l puskuri, 180l lkv, 2x150m(2x147m-09/-17)
Multical 402, kWh-mittari ja 2xGeo Solo II

Poissa euroshopperi

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 162
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #8 : 07.03.18 - klo:11:05 »
Hieno kertomus osatehoisesta pelastumisesta.
350m², 1000m³, kaivot 2x165m 17kW Viessmann 300 G+ 390 L KVV+ 500 L puskuri LV kierukalla+ Aurinko

Poissa kaupunkitila

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 105
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #9 : 07.03.18 - klo:12:15 »
Mun on vaikea ymmärtää yhtälöä, että miten 8KW laite rouskuttaa täysillä (eikä edes riitä) kevään lämpimillä ilmoilla (0 .. +10C),  ja 13KW laite on sitten jo täysitehoinen.

Mutta hyvä asia on saatu kuntoon.

Alpha Innotec PWZSV Nordic Inverter - 9kw,  Purmo C22 -patterilämmitys, 250m kaivo, Vantaa

Poissa Ukko

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 7
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #10 : 07.03.18 - klo:14:41 »
Mun on vaikea ymmärtää yhtälöä, että miten 8KW laite rouskuttaa täysillä (eikä edes riitä) kevään lämpimillä ilmoilla (0 .. +10C),  ja 13KW laite on sitten jo täysitehoinen.

Kaivoin ruutuvihkon esiin. Välillä 21.10.2014-06.11.2017 vanha 8kw laite käyttänyt/tuottanut seuraavasti:

Otto:    43542,3 kwh
Tuotto: 93,57 Mwh

Eli onhan toi kuitenkin yli tuplannut energiansaannin yo. mittausjakson aikana. Noilla kevään/syksyn nolla/pikkupakkas- jaksoilla meni lisälämpö useinkin päälle.

Nykyisen 13 kw pumpun tähänastiset lukemat 06.11.2017 lähtien:

Otto:    5237,8 kWh
Tuotto: 17,641 Mwh

Vastuksia 5h ja 3h, joten onhan toi 13 kw laite siinä mielessä hieman vajaa.

RMT ~220m2, patterit, rv-48.
DHP-L Opti Pro+13, 200l puskuri, 180l lkv, 2x150m(2x147m-09/-17)
Multical 402, kWh-mittari ja 2xGeo Solo II

Poissa euroshopperi

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 162
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #11 : 07.03.18 - klo:14:45 »
Onhan tuossa osatehomitoituksessa muutakin pielessä. 8 kW kone ja taitaa tuo kaivo olla vieläkin enemmän osatehoinen kun on 150 m. Senhän pitäisi olla mitoitettu korkeintaan muutama metri täystehoista lyhyemmäksi. 98% varmaan oikea luku. Mutta ne kauppiaan puheet taas on johdattunu pieleen. Asukkaalla tuskin on mahdollista aina tietää täysin uudesta tekniikasta ja vähiten syyllinen on asiakas siis itse.
350m², 1000m³, kaivot 2x165m 17kW Viessmann 300 G+ 390 L KVV+ 500 L puskuri LV kierukalla+ Aurinko

Poissa kaupunkitila

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 105
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #12 : 07.03.18 - klo:22:11 »
Niinpä. Alkuperäisen setupin heikko suorituskyky kiinnitti huomioni, lämpimillä keleillä (keskilämpötilan ollessa plussalla). Syitä voi olla muitakin kuin mitoitus. Mutta mitäpä sitä ihmettelemään, kun järjestelmä nyt toimii.

Täällä (foorumillakin) on monia osamitoitetuilla kaivoilla ja pumpuilla, ja moni on kiinteistökaupassa myyjän roolissa. Mahdollisten kiinteistökaupan virhetilanteiden välttämiseksi myyjän kannattaa varmistua, että sopimuksessa riittävän tarkasti yksilöidään kaupan kohde. 
Alpha Innotec PWZSV Nordic Inverter - 9kw,  Purmo C22 -patterilämmitys, 250m kaivo, Vantaa

Poissa jhr

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 82
  • Lämpöässä V9 vm -02
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #13 : 12.03.18 - klo:08:51 »
Tämä tarina muistutti, että pitääpä käydä tarkastamassa iv-koneen kesäpelti ja aukihan se oli taas. Edellisellä kerralla oli jumittanut mekaanisesti mutta nyt viimeksi öljytty mekanismi liikkui herkästi. Kiilasin sen nyt puupalalla kiinni, täytyy katsoa pitääkö vaihtaa moottori vai onko säädin tai anturivikaa. Tämä muillekin muistutukseksi, joka syksy pitää muistaa tarkastaa kesäpellin toiminta jos sellainen koneesta löytyy.

Paikalla Matias

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 3 613
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #14 : 12.03.18 - klo:10:01 »
Mikähän idea tuollaisessa kesäpellissä on?
Jos ulkona on korkeampi lämpötila kuin sisällä niin kuutio LTO:n poistoilma alkaa jäähdyttämään sisääntulevaa ilmaa.
Lämpöhän siirtyy aina lämpimästä kylmempään
http://www.elisanet.fi/matsut/talo/day.jpg
http://www.elisanet.fi/matsut/talo/energymon.jpg

9kw Ekowell EPT400 vuodesta 1998
Jämä Kantikas 1250l Keruu 2X200m

Poissa Nakke vaan

  • Vanha jäsen
  • ****
  • Viestejä: 485
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #15 : 12.03.18 - klo:11:11 »
Yöllähän sitä käytetään kun ulkona on viileetä. Ja automaattisestihan se peuhaa asennosta toiseen.
Stiebel eltron wpc10, kaivo 220m, 1980, kaikki 290m2 laatoitettua lattialämpöä, ei tulisijaa, myVallox 110, etelässä

Poissa jhr

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 82
  • Lämpöässä V9 vm -02
Vs: Erään ongelman tarina, onnellinen loppu.
« Vastaus #16 : 12.03.18 - klo:16:26 »
Niin eikä pelkästään yöllä, aika usein hellesäitä viileämmälläkin kelillä aurinko lämmittää sisätilat turhan lämpimiksi ja silloin ottaa korvausilman mieluusti ulkoilman viileänä eikä kennon kautta lämmitettynä. Tämä SunAir käyttää samaa peltiä vielä jäätymisen estoon. Kun kenno alkaa mennä jäähän se avaa kesäpellin ja puhaltimet se pysäyttää vasta jos kesäpelti ei auta (eli käytännössä silloin, kun kesäpelti ei aukene). Tämä taitaa olla Oriveden poikien oma keksintö, en tiedä onko muissa koneissa samaa?