Hei taas kaikki, pitkästä aikaa.
Törmäsin pumpun kummalliseen käyttäytymiseen, ja joudun jälleen kerran tunnustamaan osaamattomuuteni. Kokeillaan siis josko täältä löytyisi ajatuksia, mielipiteitä ja mahdollisesti jopa ratkaisua ongelmaan.
Perheen esiteini on tässä vuoden alussa muutamaan kertaa tullut valittelemaan, että suihkusta ei tule lämmintä vettä. No, ensi reaktiohan on luonnollisesti kurmuuttaa teiniä suihkujen pituuksista ja lämpimän veden säästämisestä. Näiden pakollisten toimien jälkeen jäin kuitenkin pohtimaan, että 500l varaajasta ei kyllä pitäisi ihan heti loppua lämmin vesi kesken. En ole mitenkään aktiivinen seuraamaan pumpun sielunelämää ja optimoimaan sitä, mutta päätin hieman vilkaista miltä lokit näyttävät.
Silmiini pisti sellainen, että käyttövesivaraajan lämpötila näyttäisi romahtavan noin kerrran vuorokaudessa/parissa vuorokaudessa jopa kymmeneen asteeseen. Ensi ajatus on että tämähän todistaa teinien suihkussa lutraamisen, kunnes huomasin että tapahtumat ajoittuvan varsin outoihin ajankohtiin, ja tämä yskä on alkanut jo Syyskuussa 2023 ja on jatkunut varsin säännöllisenä. Lämpötilan romahdus näyttäisi varsin säännönmukaisesti kestävän karvan alle tunnin.
No, minähän en asiasta saanut selvää, joten tässä sitä nyt ollaan kirjoittamassa teille ja pyytämässä apua. Onko tällainen käyttäytyminen tuttua jollekin, tai keksittekö mikä voisi olla vialla, sillä olettaisin ettei pumpun tuolla tavoin pitäisi käyttäytyä.
Liitteenä muutamia kuvakaappauksia "selkeyttämään" tilannetta sekä muutama lokitiedosto viimepäiviltä.
-Juhani