Ajatuksissa olisi tuollainen täystehopumppu ja näillä näkymin kytkentä vesikiertopattereihin...aloittelija olen näissä maalämpöpumppuasioissa. 
tällä hetkellä kulutus 2500-3000 l öljyä vuodessa. ...riittääkö jos varaa budjettiin 15 000e tähän osaan?
Aloittelijoita me kaikki ollaan - suurin osa meistä täällä kirjoittelevista on ei-ammattilaisia, ja kirjoitamme yhden järjestelmän omalla kokemuksella, kaikki muu on toisten tarinoista tehtyjä johtopäätöksiä

Eli luota sitten sen mukaan. Minullekin nuo tulistinjutut ovat koko lailla hepreaa, ekan kerran kun kyselin pumppuja josku 98 kieppeillä sain ihan eri käsityksen tulistimen tarkoituksesta kuin nyt kun pumpun oikeasti hommasin.
Tapauksessasi vastaava paketti kuin steelhillillä kuulostaisi passelilta, 10kW ja 160...180m porareikää. Kaivon laskennassa karkea arvaus hinnalle on 25€/kalliometri ja 75€/m pehmeä maa.
Itse kun teen lattialämmölle, niin en ole kiinnittänyt huomiota, eikö jollain pumpulla saisi tehtyä pattereiden vaatimaa lämpötilaa? Myyjät ja esitteet antanevat vastauksen siihen.
Tuo 15k€ on varmaan hyvä arvaus.
Kuntani mukaan ARA:lta ei ole tullut vielä tälle vuodelle ohjeita tai hakuaikoja energia-avustuksen suhteen. Muista kuitenkin, kun pyydät tarjouksia, että pistetään hinnoissa kate laitteiston hintaan, eikä asennustyöhön, koska laitteiston hinnasta on saanut sen 15% energia-avustuksen

Urakoitsijahan voi suojata itsensä tämmöisessä tapauksessa sinun keinottelulta sillä, että "tarjous on voimassa näillä hinnoilla vain, jos sekä laitteisto, että työ, tilataan".
Ja kilpailuttaessa muista, että ei niissä pumpuissa niin hirveitä eroja ole - kompurat on käytännössä kahden merkkisiä, muu ympärillä oleva sälä makuasioita.
Itse panin painoa esim. sellaiselle seikalle, että kuinka paljon saan lämmintä käyttövettä ilman erillistä varaajaa. Jollekin toiselle voisi olla tärkeä, että laite ohjaa itsessään useampaa lämmityspiiriä (ilman ulkoista säädintä). Joku haluaa 700l varaajan, että saa laskea ammeen täyteen samalla kun kaksi ihmistä seisoo suihkussa ja astianpesukone pyörii. Jotkut perusteltavissa faktoilla, useat fiiliksellä. Minusta on huoltovarmuuden kannalta hienoa, että valitsin täystehoisen. Pienellä tontilla pintaputken kanssa osatehoinen voi olla järkevä...tapauskohtaista.
Mutta yhtä kaikki: maalämpö on pihin ihmisen investointi tulevaisuuteen. Jos takaisinmaksuaika on tämän päivän hinnoilla vaikka seitsemän vuotta, mutta jos pumppujen ja energian hinta tuplaantuu vaikka kymmenessä vuodessa, lyhenee takaisinmaksuaika oleellisesti, ja käyttökulut pysyvät kuitenkin pieninä.
En nyt malta pysäyttää, kun runosuoni laulaa, otan esimerkiksi oman systeemini:
Pumppujärjestelmä kaikkineen maksoi asennettuna <=10.000€. Sähkökattila maksaisi samaan pisteeseen asennettuna ehkä 2.500€ (arvaus). Ero 7.500€.
Lämmityssähköä pumppumme vie ehkä 800€ vuodessa. Sähkökattilalla veisi ehkä 2400€. Ero vuodessa 1600€. 7500€ on maksettu takaisin alle viidessä vuodessa. Toki kompura kuluu, nykyisten vaihtoväli ehkä 20v, jolloin pumpun vaihto maksaa 6k€ pumpulla 300€/vuosi + asennus. Eli jos pitää sitä takaisinmaksuaikaa vaikka viitenä vuotena (pintaputken tapauksessa), niin se on hyvä arvaus.
Jos hinnat tuplaantuvat, niin miltä tilanne näyttää 10v kuluttua: Pumpun ja sähkökattilan hintaero oli ostohetkellä 7500€. Energiaa pumppu vie 1600€ vuodessa, sähkökattila 4800€. Ero vuodessa 3200€. Ero alkuperäiseen ostohintaan verrattuna on kuitattu jo alle 2.5v. Toki se pumpun vaihtokin samalla logiikalla 20v kuluttua on nelinkertainen hinnaltaan. Ja takaisinmaksuajat kannattaa pyöristää ylöspäin, koska rahalla on hintansa, oli se sitten omaa tai lainattua, niin muutama prosentti vuotuista sille kannattaa laskea. Ja toki lämpöpumppu voi vaatia enemmän huolenpitoa kuin sähkökattila.
Sähkölämmityksen voi toki tehdä kaapeleilla paljon edullisemmin, mikä on varmasti edullinen investointina, mutta sitten oletkin takuuvarmasti naimisissa energian hintaan 1:1, aina ja iankaiken.
Nyt menin jo melko paljon metsään alkuperäisestä kysymyksestä, mutta jospa moderaattori voisi antaa minulle joko anteeksi tai kenkää foorumilta tämän off-topicin vuoksi

Meillä on pumpun käynnistys ohjelmassa ensi viikolla näillä näkymin...
nvg