Kaunis nuori nainen hymyilee ja lähestyy minua...tiesin heti ettei se johtunut vastustamattomasta viehätysvoimastani, sen verran on elämää tullut nähtyä.
Kaunokainen iski, ei silmää, vaan mitsun vesi-ilmalämpöpumppu esitteen kouraani ja alkoi kertoa iloisesti hymyillen kuinka hyvä laite oli kyseessä.
Tilanne oli kaikin puolin miellyttävä enkä nähnyt itselläni olevan mitään niin suurta kiirettä, ettenkö olisi voinut hetken keskustella tämän lahjakkaan oloisen vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa.
Kun sitten jossain vaiheessa kerroin hänelle että meillä on maalämpö, hän kyseli kiinnostuneena minkä verran se mahtoi maksaa. Kerroin että 12 000, asennettuna saneerauskohteeseen porakaivon kanssa ja siitä summasta saimme noin 2300 kotitalousvähenystä silloin v.2004.
Kerroin myös että kyseessä on yhden edullisimman merkin aivan karvalakkimalli, koska en ostopäätöstä tehdessäni osannut oikein nähdä eroja maalämpöpumppu systeemeissä.
Ensin hän epäili että muistan väärin ja että hänen käsityksensä mukaan maalämpö maksaa 20 000 ja niin he ilmeisesti markkinoivatkin omaa tuotettaan. Hän kertoi että heillä oleva mahdollisesti meille sopiva laite varaajan kanssa maksaa noin 9000+asennukset päälle n.3000 niin ollaan siinä 12000 tietämillä. siis samoissa summissa.
Hän kertoi joskus kuulleensa että halvimmat lämpöpumput ovat huonoja ja ettei pellollakaan kasva enää mitään kun maa on niin jäässä. Kun muistutin että kyseessä porakaivo 170 metriä alaspäin, mies puolinen myyjä kertoi sillon että on sitten turha odotella että porakaivo sulaa kesän aikana kun sen on talvella jäähän pumpannut, minä sanoin siihen, että eipä ole ihme että on etelässäkin kylmää kun teidän ilmalämpöpumppunne imee kaiken lämmön ilmasta...lähdin pois tyytyväisesti hymyillen. Keskustelu piristi mukavasti maanantaita kun vielä tajusin, ettei se maalämpö nyt niin ihan älyttömän paljon kalliimmaksi tullutkaan, kuin vehje, joka yrittää tehdä -20 asteen pakkasesta 50 asteista käyttö-ja patteriverkostovettä.
Eihän tällainen (tosi)tarina kuulu varmaan tämän foorumin millekkään osastolle, mutta joskus on vaan mukava tarinoida niitä ja näitä.