Maalämpöfoorumi
Lämpöpumput => Nibe => Aiheen aloitti: Elko - 23.11.14 - klo:13:14
-
Hei,
ensimmäinen mlp tulossa itselle ja josko saataisiin jo muutaman päivän päästä kytkennätkin suoritettua. Tuota manuaalia tullut vähiinsä kahlattua, mutta osaisiko joku pikaisesti neuvoa, että kai lattialämmityspiiriä saa ajettua manuaalina pelkän lähtevän lämmön perässä. Lattia on kuivunut nyt kolmisen kuukautta ja olisi tarkoitus alkaa varovasti nostamaan lämpöä laatassa. Eli ei tarvittais mitään käyriä eikä automatiikkaa alkuun. Sen verta katselin, että menovedelle saa minimi- ja maksimiarvot annettua ja säätöautomatiikanko saa käsiajolle?
-
Eikös lähes vakiomenolämpötilan saa laittamalla oman käyrän haluttuun lämpötilaan jokaisessa ulkolämpötilassa.
Silloin kone pyrkii tekemään ko. lämpötilaista vettä. Vaihtelua tulee sen mukaan kuinka isolla asteminuuttiasetuksella kone käynnistyy, käynnistyksiä toki tulee enemmän pienellä arvolla.
-
No niinpä joo, on jääny tuo sähkökattilalla ajo vähän päälle. Sillähän voi ajaa asteen tarkkuudella, eikä laitteisto juurikaan siitä kulu. Eli tällähän täytyisi päästä tietenkin pitkiin käyntiaikoihin ja vähiin startteihin. Vastaako tuo asteminuuttuasetus ikäänkuin hystereesiä? Mutta hei, tuoltahan löytyy softasta oikein lattiankuivaustoiminto! Kuukauden ajomalli jota pääsee parametroimaan, miksei kukaan tuommoisesta maininnut? :) :)
-
Eikös asteminuutit vastaa hystereesiä, yhdestä rajasta päälle ja toisesta pois.
Lattian lämmittely .... ajattelin ettet todella halua mitään automatiikkaa ;)