Maalämpöfoorumi

Tekniset kysymykset => Yleistä => Aiheen aloitti: Ile1 - 05.02.26 - klo:15:50

Otsikko: Lattialämmityspiirit kylminä
Kirjoitti: Ile1 - 05.02.26 - klo:15:50
Hei!

Meillä on ollut alakerran keittiön ja joidenkin olohuoneen osien lattialämmitys kylmänä jo hyvän aikaa. Syylliseksi paljastui suljetut venttiilit jakotukissa. Emme ole koskeneet venttiileihin itse ja paras veikkauksemme siitä miksi ne ovat suljettu on, että putkimieheltä jäi viime vuoden remontin yhteydessä muutama piiri kiinni.

Ongelma on minusta yksinkertainen ratkaista - avaa suljetut venttiilit - mutta niin typerältä kuin se saakin minut kuulostamaan, en tiedä miten se tehdään. Kylmiä piirejä oli yhteensä kolme. Yhden niistä sain avattua puolivahingossa vain kokeillessani varovasti kääntää sen valkoista muoviosaa, mutta kaksi muuta venttiiliä eivät päästä vettä läpi sitten millään, vaikka kääntäisin niitä miten paljon tahansa kumpaan suuntaan tahansa. Nyt en sitten tiedä miten lähestyä asiaa: homma tuntuu niin yksinkertaiselta etten todellakaan haluaisi maksaa putkarille parin nupin vääntämisestä. Varsinkin kun sain jo yhden niistä auki. Mutta samaan aikaan en tiedä jakotukeista ja niiden venttiileistä tarpeeksi osaakseni arvioida onko jotain hajonnut, käännänkö nuppeja muka jotenkin väärin vai mistä kiikastaa.

Osaisiko joku siis neuvoa, että onko tällaisissa venttiileissä jokin "oikea tekniikka" mikä pitää tietää jotta ne saa avattua? Pitäisikö pelkän kevyen kääntämisen riittää? Tarvitseeko tuota alempaa metalliosaa kiertää auki?

Liitteenä pari kuvaa jakotukista. Toisessa lähikuva venttiilistä ilman vihreää nuppia.

Kiitos avusta!
Otsikko: Vs: Lattialämmityspiirit kylminä
Kirjoitti: euroshopperi - 05.02.26 - klo:17:32
Ruuvaat nuo toimilaitteet irti papukaijapihtejä apuna käyttäen. Sieltä löytyy tuo nasta, mikä näkyy tuossa yhdessä paljaana olevassa. Sen nastan pitää liikkua ylös alas sitä painettaessa. Voi kokeilla kopauttaa vähän vasaralla, tai vetää pihdeillä nastaa ylöspäin. Sen vapauduttua sen pitäisi liikkua taas vapaasti ylös/alas painettaessa esim kolikko peukalon alla. Nuo usein juuttuu pinnat vastakkain puristettuina ja pitää välillä muistaa tarkastaa. Termarit niitä saattaa painaa alas esim 1/2 vuotta putkeen ja jumittaa sen kiinni asentoon.