Alkuvuodesta kirjoittelin ja kyselin aurinkolämmön keruusta ja kausivaraamisesta. Tässä vähän erilainen näkökulma aiheeseen. Perusongelmana kausivarastoinnissa on saada lämpö pysymään varastossa. Maa olisi rajaton ja edullinen varasto, mutta ilman "saumatonta" lämpöeristystä kerkeää lämpö karata ennen kovimpia pakkasia kelvatakseen sellaisenaan lämmityskäyttöön. Yli puolet pientalon lämmitysenergiasta menee muutaman kylmimmän kuukauden aikana. Mitäpä jos tuon ajan kierrättäisi vettä maahan talon alle, lattiaan, seiniin ja välikattoon upotetussa putkipiirissä? Eikö tuolloin maan lämpö hoitaisi pääosan lämmitysurakasta, jolloin loput urakasta hoituisi hyvin pienellä virrankulutuksella sähköradiaattorein? Toisekseen, maa jäähtyisi sen verran viiveellä, että helmikuun auringonpaiste alkaisi jo lämmittää kun maan lämpötila lähestyisi minimiään (ehkä joskus maaliskuussa).
Varmaankin kaikkein edullisin tapa saada aurinkoenergiaa suuria määriä maahan varastoitavaksi on laittaa yläpohjaan ilmasta-veteen-lämmönvaihdin, jonka vettä kierrättää maapiirissä kesäaikaan (tai muulloinkin) kun lämpöä on siirrettävissä oikeaan suuntaan. Toisena erikoisuutena tuossa on ikkunoiden toteuttaminen kahdella eristyslasielementillä siten, että keskimmäisiin laseihin absorboituva lämpö siirtyy betonivaippaan ja muulloin päinvastoin.
Voisikohan tuo toimia? Mihinkähän SCOP mahtaisi asettua? Puhtaana veikkauksena heittäisin, että virrankulutus voisi olla samaa luokkaa kuin maalämmöllä "1.0", siis jos loppulämmityksen hoitaisi sähköllä. Erona olisi, ettei tarvittaisi kompressoria. Putkea menisi enemmän ja varmaankin tuollainen betonivaippa maksaisi jonkunverran enemmän tavanomaisempiin ratkaisuihin verrattuna.
Vaihtoehtoisesti voisi vaipan toteuttaa tuplavaippana, ja korvata kuvan teräsbetonin ilmarakona, jolloin riittäisi perinteisempi betonilaatta alla lattialämmitysputkineen lämmittämässä vaippojen välistä ilmatilaa.
