Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Maailman kuumin reikä – islantilaistutkijat poraavat tulivuoren ytimeen  (Luettu 3755 kertaa)

Poissa fraatti

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 4 336
  • Maalämpöfoorumi
Lainaus
Maailman kuumin reikä – islantilaistutkijat poraavat tulivuoren ytimeen

Ryhmä kertoi BBC:lle saavuttavansa viiden kilometrin syvyyden parin viikon kuluessa. Lämpötilan uskotaan olevan reiän pohjalla yli 500 celsiusastetta.

Ennätyskuuman reiän poraamisella geologit tavoittelevat entistä tehokkaampaa geotermisen energian lähdettä.

Tutkijoiden, teollisuuden ja Islannin hallituksen yhteinen IDPP-hanke (Iceland Deep Drilling Project) tähtää geotermisen energiateollisuuden kehityksen uuteen kehitysharppaukseen, projektin toimitusjohtaja Asgeir Mergeirsson kertoo.


- Se on toiveemme ja tavoitteemme. Emme ole koskaan aiemmin poranneet näin syvälle ja näin kuumaan kallioon, mutta olemme optimistisia.

Valtava porauslaitteisto on pyörinyt tauotta Reykjanes-niemellä elokuusta lähtien. Alueella oli tulivuorenpurkaus edellisen kerran 700 vuotta sitten.

Poraus on edennyt neljän ja puolen kilometrin syvyyteen, ja viiden kilometrin syvyyteen uskotaan päästävän vuodenvaihteen tienoilla.

Hankkeen päägeologi Gudmundur Omar Fridleifsson sanoo, ettei ryhmä odota poraavansa sulaan magmaan, vaan erittäin kuumaan, 400-500 -asteiseen kiviainekseen.

Islannilla on pitkä kokemus geotermisen energian hyödyntämisestä.

- Reykjanesin alueella poraamme tyypillisesti kahden tai kolmen kilometrin syvyyteen ja johdamme sieltä höyryä, jolla tuotamme puhdasta, päästötöntä sähköenergiaa. Nyt haluamme katsoa, löytyykö energiaa enemmän syvemmältä, Mergeirsson sanoo.

Viiden kilometrin syvyydestä ryhmä odottaa löytävänsä sulaan kiveen sekoittunutta vettä, joka kuumuudessa ja kovassa paineessa on muuttunut superkriittiseksi vesihöyryksi.

Se ei ole nestettä eikä kaasua, mutta sisältää huomattavasti enemmän energiaa kuin kumpikaan näistä olomuodoista.

Tämän energialähteen ryhmä haluaa saada käyttöönsä. He uskovat saavansa siitä jopa kymmenkertaisen määrän energiaa perinteiseen geotermiseen höyryyn verrattuna.

Jos oletus pitää paikkansa, nykyinen energiamäärä voitaisiin saada selvästi vähemmillä rei’illä. Se säästäisi kustannuksia ja olisi ympäristöystävällisempää, Mergeirsson selittää.

Täysin riskitöntä tällainen poraus ei ole. Vuonna 2009 IDDP-ryhmän pora osui runsaan kahden kilometrin syvyydessä magmataskuun. Sula kiviaines pursui paineella reiästä ja tuhosi porauslaitteiston.

Alkuperäinen bbc:n artikkeli joka on hiukan kattavampi: http://www.bbc.com/news/science-environment-38296251
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/maailman-kuumin-reika-islantilaistutkijat-poraavat-tulivuoren-ytimeen-6607788

Viessmann Vitocal 333-G, 180m kaivo
171m2/500m3 talo + 70m2/200m3 talousrakennus
Kokonaissähkö n 10000kWh(MLP n 5500kWh, IV-kone n 700kWh)