Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Maaviileän "ohjausautomatiikka" ja kanavapatteri  (Luettu 11111 kertaa)

Poissa GTP

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 108
  • Maalämpöfoorumi
Foorumin haku sinällään on hyvin toimiva, joten pitää katsoa peiliin jos seuraavista aiheista on täällä aiemmin keskusteltu

Päätin vielä antaa mahdollisuuden tuloilman kautta tapahtuvalle viilennykselle. IV-kone, eli Onnline Eco XL, on kuitenkin jo hankittu ja tuohon ei mitään pattereita enää lisäillä saatikka viilennystä ohjata.

Toisaalta kun on kysymys keskitetystä viilennyksestä, niin onko tuollaiselle edes tarvetta? Oma ajatus on, että patterin jälkeen anturi kanavaan joka ohjaa kolmitieventtiiliä pitämään patterille menevä liuoksen oikeassa lämpötilassa. Mikä olisi halvin tapa toteuttaa tuo vai olenko ajatuksen kanssa ihan hakoteillä? Minulle kaupattiin vanhaa Siemenssin Logoa (oisko ollut seiskaversio), joten tuolla sen varmasti saa toteutettua, mutta meneekö hifistelyksi?

Entäpä tuo jäähdytyspatteri. Olen katsellut noita Veabin pattereita ja kokoa 160mm, koska koneesta lähtevät ovat juurikin tuota kokoa. Mm. täältäkin foorumilta olen lukenut, että ko. valmistajan 125mm patteri vastaa kokoluokaltaan koneeseen integroitua patteria (http://www.maalampofoorumi.fi/index.php?topic=3280.msg62903#msg62903). Näin ollen mitoitus luulisi olevan riittävä. Kuitenkin jäin miettimään painehäviöitä niin putki- kuin kanavapuolellakin. www.enervent.fi/data/fi/VEAB/CWK_FI.pdf Edellisestä linkistä kun katsoo, niin 160mm patterin 10mm putkilähdöt tuntuvat äkkiseltään pieniltä verrattuna 200mm:n 22mm putkilähdöille.

Kannattaako siis suosiolla katsoa 200mm patteria vai onko tuolla merkitystä? Viilennysyhteet on asennettu Lämpöässän ohjeiden mukaisesti eli paluun puolelle

Poissa sailor

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 3 053
  • Lämpöässä V15 11/04-->
Vs: Maaviileän "ohjausautomatiikka" ja kanavapatteri
« Vastaus #1 : 23.02.15 - klo:07:28 »

Kannatan 200mm ihan vaan tuon putkikoon vuoksi. Ohjaukseksi taitaa riittää ihan kytkin jäähdytyskennon kiertovesipumpulle koska teho on sen verran olematon että helteillä se saa kiertää koko ajan. Hifistellen sitten joku termostaatti asuintiloihin. Jos kennoa käytetään talvella ilman esilämmittämiseen niin sekin kannattaa miettiä etukäteen. Helpoimmalla taitaa päästä kun laittaa 2 pistorasiaa vierekkäin ja molempiin oma termostaatin ohjaus. Sitten syksyllä ja keväällä vaihtaa pistotulpan toiseen pistorasiaan.
Lämpöässä V15 Opation modaus:
http://sailor.arkku.net//trend.jpg.jpg

Poissa GTP

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 108
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Maaviileän "ohjausautomatiikka" ja kanavapatteri
« Vastaus #2 : 23.02.15 - klo:08:28 »
Tarkoitus oli laittaa kenno koneen jälkeen, eli ei ole tarkoitus käyttää esilämmitykseen

Löysin Veabin pattereille tarkoitetun mitoitusohjelman ja arvoin arvot liitteen mukaisesti. Ilmavirran otin LVI-suunnitelmista. Kanavien eristyksen tulen tekemään 19mm Armaflexillä ja jos laskuriin on uskominen, niin ei tuloilman lämpötilaa edes saa laskettua niin alas, että tuo aiheuttaisi ongelmia. Eikö se "turvallinen" raja ilman höyrytiivistä eristystä ollu +17? Näin ollen automatiikkaa ei edes tarvita, koska tuskin tuolla saa liian kylmää edes aikaiseksi.

Millaisilta nuo liitteen painehäviöarvot näyttävät ammattilaisen silmään? Itse en osaa sanoa suuruusluokkiin mitään muuta kuin, että 200mm patterilla arvot puolittuvat tai menevät lähes kolmanteen osaan ::)

Entäpä vaadittava virtaus, pystyykö käyttöön tarkoitetut pumput puskemaan 10mm yhteiden läpi tuon vaadittavan 0,09l/s virtauksen?

Tuo 200mm patteri vaan on lähes 2x kalliimpi kuin 160mm, niin mietin kannattaako tuosta maksaa.

Poissa rsaarela

  • Eläkeläinen, Elektroniikan mittaus-, säätö-, ja testausteknikko
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 913
  • 62 vuotta ekan oman radion rakentamisesta !
Vs: Maaviileän "ohjausautomatiikka" ja kanavapatteri
« Vastaus #3 : 23.02.15 - klo:10:09 »

Kerrotko noiden kennojen hintaluokat?
Kiinnostaa

Nibe F1345 /60kW ja /40kW. 8 x 250m reijät, yht. 400m pintavedot, Oilon öljykattila 55/85 kW, Jäspi sähkökattila 70 kW.
48 asuntoa, 3 eri taloa, 2 kerroks. pienkerrostaloja, 1972 rakennettu, 1769 m2/6610m3

-RaS-

Poissa GTP

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 108
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Maaviileän "ohjausautomatiikka" ja kanavapatteri
« Vastaus #4 : 23.02.15 - klo:13:23 »
Piti äkkiseltää laittaa linkit, mutta enpä enää löydä tuon 160mm patterin hintaa mistään. Muistikuvan mukaan tuo hinta oli 245 euroa ja 200mm referenssihinnan otin smartiasta, joka mielestäni sattui olemaan halvin http://www.smartia.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=K930040032&OpenGroups=1413.

Joka tapauksessa oli niin, että en löytänyt hintaa molemmille samasta kaupasta. Enerventin hinnaston (http://www.enervent.fi/data/fi/pricelists/Enervent_hinnasto_2015_fi.pdf) mukaan alv 24% ovh hinnat ovat 160mm 473 euroa ja 200mm 708 euroa

Poissa sailor

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 3 053
  • Lämpöässä V15 11/04-->
Vs: Maaviileän "ohjausautomatiikka" ja kanavapatteri
« Vastaus #5 : 23.02.15 - klo:15:17 »
Saksan ebaysta saa 200mm patteria 250 euroon postikuluineen, mutta en tiedä onko vertailukelpoinen näihin edellä esitettyihin. En nyt vaan keksi hakusanaa  ::)

EDIT: löytyi sittenjkin http://www.ebay.de/sch/i.html?_from=R40&_trksid=p2050601.m570.l1313.TR1.TRC0.A0.H0.XLuftwasserheizung.TRS0&_nkw=Luftwasserheizung&_sacat=0

Tuossa lienee 4 riviä jäähdytyskennoriviä: Wärmetauscher  für 250 mm mit 4 Wärmetauschflächen Joo, en osaa Saksaa  :D
Lämpöässä V15 Opation modaus:
http://sailor.arkku.net//trend.jpg.jpg

Poissa GTP

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 108
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Maaviileän "ohjausautomatiikka" ja kanavapatteri
« Vastaus #6 : 23.02.15 - klo:15:58 »
Kuten en myöskään, mutta tämä lienee lämmityspatteri? Soveltuvuus jäähdytyskäyttöön pitäisi varmaankin tiedustella myyjältä tai samalla kysyä patteria ko. käyttötarkoitukseen

Poissa rsaarela

  • Eläkeläinen, Elektroniikan mittaus-, säätö-, ja testausteknikko
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 913
  • 62 vuotta ekan oman radion rakentamisesta !
Vs: Maaviileän "ohjausautomatiikka" ja kanavapatteri
« Vastaus #7 : 23.02.15 - klo:16:59 »
Kuten en myöskään, mutta tämä lienee lämmityspatteri? Soveltuvuus jäähdytyskäyttöön pitäisi varmaankin tiedustella myyjältä tai samalla kysyä patteria ko. käyttötarkoitukseen

En minäkään saksaa osaa mutta google kääntäjä osaa, jotenkin:

https://translate.google.fi/

Nibe F1345 /60kW ja /40kW. 8 x 250m reijät, yht. 400m pintavedot, Oilon öljykattila 55/85 kW, Jäspi sähkökattila 70 kW.
48 asuntoa, 3 eri taloa, 2 kerroks. pienkerrostaloja, 1972 rakennettu, 1769 m2/6610m3

-RaS-

Poissa GTP

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 108
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Maaviileän "ohjausautomatiikka" ja kanavapatteri
« Vastaus #8 : 24.02.15 - klo:10:39 »
En minäkään saksaa osaa mutta google kääntäjä osaa, jotenkin:

https://translate.google.fi/

Hyvin sanottu, "jotenkin". Jos jonkinlaista "google translate"-manuaalia lukeneena olen tullut siihen lopputulokseen, että maallikko saattaa saada tuotteesta tai sen käytöstä/käyttötarkoituksesta aivan virheellisen käsityksen.

Taitaa olla nyt niin, että Enervet ei suosittele, tai "salli", 160mm patterin käyttöä tietyissä koneissaan. Linkittämääni hinnastoa kun katsoo, niin Pingvin, Pandion ja Pegasos koneissa lisävarusteeksi (sivulla 24) määritellään CWK200 patteri jälkijäähdytykseen.

Meillä IV-suunnitelmissa tuloilmavirraksi on määritelty 60l/s. Laskennallisella kanavapaineella tuo tarkoittaa, että kone käy n.50% teholla. Koneessa on 4-porrasta, joten tuo tarkoittanee nopeutta 2? Olkoon nopeus 4 100% ja 3 75%, jolloin ilmavirta olisi luokkaa 100l/s. Jos tuolla ilmavirralla laskee käyttäen Veabin laskuria (http://calculation.veab.com/Cooler/CWK.aspx?CoolerTypeID=2) niin tulos on liitteen mukainen.

Itse muistan joskus kuulleeni, että otsapintanopeuden ("air velocity over coil") arvoksi ei jäähdytyskäytössä suositella arvoa > 2m/s vai meneekö mutuiluksi?

seuraavassa lainaus eräästä opinnäytetyöstä (lähde https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/3138/Kallioporakaivojen.pdf?sequence=1 , sivu 21]

"Lisäksi otsapinta-alaltaan ahtaaksi mitoitettu jäähdytyspatteri voi aiheuttaa korkean otsapintanopeuden, yli 2,5 m/s, jolloin on riski mahdollisten kosteuspisaroiden siirtymisestä ilmavirran mukana kanavistoon aiheuttamaan siellä likaantumista sekä ongelmia."

Tämä oli juurikin se syy, mutta tässä arvo on 2,5.  ::)

Poissa Antti_T

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 6
  • Maalämpöfoorumilta tietoa
Vs: Maaviileän "ohjausautomatiikka" ja kanavapatteri
« Vastaus #9 : 05.03.15 - klo:21:15 »
Moro.

Itse laittisin patterin ennen iv-konetta, jolloin iv-kone hoitaa tarvittavan lämmityksen lto:lla kesällä, kun tuloilma menee liian kylmäksi ja aiheuttaisi kondenssi riskin. Samalla saadaan kosteuden poistoa ilmasta ihan eri tavalla kun voidaan ajaa kylmää patterille. Samoin talvella et tule kärsimään iv-koneen jäätymisestä, etkä tarvitse jälkilämmitystä. Vähintään 200mm patteri kannattaa ottaa, jolloin teho riittää hyvin jäähdytyskäyttöön.

Poissa bergvärme

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 150
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Maaviileän "ohjausautomatiikka" ja kanavapatteri
« Vastaus #10 : 05.03.15 - klo:22:29 »
Lainaus
Lainaus
Itse laittisin patterin ennen iv-konetta, jolloin iv-kone hoitaa tarvittavan lämmityksen lto:lla kesällä, kun tuloilma menee liian kylmäksi ja aiheuttaisi kondenssi riskin. Samalla saadaan kosteuden poistoa ilmasta ihan eri tavalla kun voidaan ajaa kylmää patterille. Samoin talvella et tule kärsimään iv-koneen jäätymisestä, etkä tarvitse jälkilämmitystä.

Päätelmät hyviä.
Ongelma vaan se että nestepatteri saattaa jäätyä, ellei sitä varusteta jäätymis-suojavarustein. Turhan iso varustejuttu/ riski omakotitalokäyttöön?
Jos iv-kone tässä on kiekkomallia- niin ei helposti jäädy.
Jos iv-kone levysiirtimellä niin "esilämmityspatteri", pienitehoinen, sähköinenkin, auttaa kummasti iv-talteenottoa jäätymästä ja parantaa hyötysuhdetta.

Poissa Antti_T

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 6
  • Maalämpöfoorumilta tietoa
Vs: Maaviileän "ohjausautomatiikka" ja kanavapatteri
« Vastaus #11 : 25.03.15 - klo:21:44 »
Lainaus
Päätelmät hyviä.
Ongelma vaan se että nestepatteri saattaa jäätyä, ellei sitä varusteta jäätymis-suojavarustein. Turhan iso varustejuttu/ riski omakotitalokäyttöön?
Jos iv-kone tässä on kiekkomallia- niin ei helposti jäädy.
Jos iv-kone levysiirtimellä niin "esilämmityspatteri", pienitehoinen, sähköinenkin, auttaa kummasti iv-talteenottoa jäätymästä ja parantaa hyötysuhdetta.

Jäätymistä tuskin tapahtuu, kun otetaan kaivosta tuo jäähdyttävä neste. Itsellä tuo etulämmityspatteri ja talvella pakkasen ollessa -26'C patteri esilämmittää ilman n.-9'c:een ja kesällä jäähdyttää +25'C n. 12'c:een.

Ei ole ollut jäätymisvaaraa olemassakaan. Liuos talvella tulo 0'C ja paluu max -4'C. 160m maapiiri, joka täytetty viinalla. Petterina VEABin 200mm jäähdytyspatteri.

Poissa Arkki_123

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 3
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Maaviileän "ohjausautomatiikka" ja kanavapatteri
« Vastaus #12 : 04.05.15 - klo:16:53 »
Terve,

tällainen kanavapatteri tuli vastaan. Pienempi malli asennetaan meillä konehuoneeseen tässä kevään kuluessa...

http://www.hydrocell.fi/assets/Uploads/PDF-FI/Hydrocell-Kanavapatteriweb.pdf

Yt. Antti